Minne vie tie

Viikonlopun kaksi ensimmäistä kolmannesta olivat kovin miellyttäviä. Viimeinen on vielä mysteeri. Paljon kaikkea pientä kivaa tapahtui ja vielä enemmän sontaa jauhettiin. Oi että, kyllä kelpaa, siitä huolimatta että jokunen humalatilan alaisena tahi ei lauottu piikki vähän menikin nahkaan sen hetken verran turhan syvälle. Siihen ei onneksi kukaan kuole, ja lähinnä ne pistot naurattavat jälkeenpäin - varsinkin, kun ne olivat niin usein johdettavissa henkilöitten omiin puutteisiin tai aivan muuhun kuin ilkeyteen perustuviin ajatuksiin. Herrasmiesten menestyksen puutteesta naisten keskuudessa piikittelee henkilö, joka ei itse kykene herrasmieheyteen ja toivottomista rakastumisista vitsaileva tyyppi on liian hilpeässä tilassa muistaakseen, että hupsis, se olikin totta tuon kohdalla. Ei siinä mitään mutta kun tämän tunteen kohde sattui istumaan siinä takana. Eheh. Noh, onneksi hän ei suhtaudu mitenkään huonosti (vaikkakin hiprakassaan oletti noin kolmasti minun käyttäytyvän sopimattomammin kuin käyttäydyinkään, näin uskallan sanoa koska tilanteen ulkopuolinen todistaja oli kanssani samaa mieltä). Jaksan ihailla hänen lempeyttään asian tiimoilta.

Näitten bakkanaalien jälkimainingeissa ajauduin ystävän kämpille. Siellä puimme asioita kahden, ja pienen lipsahduksen jälkeen sain kuulla erääseen keskusteluun sisältyneen muutakin minua koskevaa kuin olin aiemmin tiennyt. Tieto ei ollut kuitenkaan mitenkään negatiivista. Oikeastaan se ehkä selvensi asioita.

Ehkä hänen tuleekin seistä aivan omilla jaloillaan johonkin pisteeseen asti. Ehkä hän voikin nähdä vain aivan suorin selin, ehkä hän voi vasta sitten vetää henkeä tähtivyön tasalla.

Sopii vain toivoa, että silloin hän haluaa sen myös tehdä.

Jos liedelle käy käteni, sen heti vedän pois

Samuli Putro - Minä rakastan sinua

En tiedä, johtuuko tämä vain kuunkierrosta, mutta tuntuu, että tämänpäiväinen kahvilareissu porukalla oli tavallista kahvilareissua rankempi, vaikka seurassani olleet ihmiset ovatkin ihania ja kultaisia.

Ei uskoisi, että yksi vitsikäs huomiointi voi luoda noin paljon epävarmuutta. Utu hulmahti mielestäni ja minulle tuli kylmä. "Se ei ollutkaan totta", niin. Ei ole hauskaa, kun epäilee kursivoidun fraasin vielä vähän voimakkaammin todenmukaiseksi elettyään tovin rauhassa oman mielensä pöhnässä. Tavallaan olen myös loukkaantunut - myönnän, etten ole siinä vain kuten kenen tahansa kaverin kanssa. Ei tunnu hyvältä, kun tuntuu, että tunteitani halvennetaan. Eivät ne ole mitään jääkiekkoilijapoikamaista "öhöhöh"-kamaa. Eivät edes puhdas, pelkkä ystävyys ja siihen pohjautuva vastaava toiminta olisi. Toisaalta asianomainen ei tiennyt ja saattoi vain epähuomiossa valita sanansa väärin yrittäessään olla hauska. En tiedä. Pohdinpa vain.

Hän vaikutti pariin otteeseen varsin vaivaantuneelta hyvin ymmärrettävästi. Olinhan sitä itsekin joissain yhteyksissä. En voi silti olla ajattelematta, että hänen vaivautuneisuutensa on osittain omaa syytäni. Sehän on. En tahtoisi hänelle edes sitä pientä pahaa, mutta kun hän vaikuttaa itse(kin) pitävän hyviä puolia haittoja merkittävämpinä, minun ei tarvinne vetäytyä. Mutta on silti epämiellyttävää, että hän joutuu ajattelemaan niitä asioita. Myönnän, että tämän ajattelun taustalla on todennäköisesti oma pelkoni siitä, että se ajattelu saisi hänet vetäytymään.

Huoh. Jos jotain inhoan, niin epävarmuutta. Epävarmuutta ei ole siitä, etteikö nykyisen kaltainen meno voisi jatkua. On totta kai ehdottoman hienoa, että näin on. En voi silti mitään sille, että se, mikä nyt on totta, vaivaa minua, ja on pakko myöntää, että minua vaivaa se mahdollisuus, että tämä totuus saattaa jatkua tämän elon loppuun asti totena. On tavattoman inhottavaa tulla ajatelleeksi sitä, on kamalaa joutua myöntämään, että kaikesta huolimatta se mahdollisuus on realistinen. Se on olemassa, ei välttämättömyytenä, mutta mahdollisuutena, ja sitä on vaikea käsitellä, kun omalta puoleltani asia on niin tavattoman selvä.

Harmittaa, että annan ystävän kommentin vaikuttaa tuntemuksiini ja ajatuksiini niin paljon. Hän on kuitenkin näkemyksensä kanssa vähemmistössä. En silti voi olla peilaamatta vähän kaikkea sen kautta nyt. Kamalaa.

En pystynyt keskittymään joogassa lainkaan. Ajattelin vain Häntä ja unohduin matolleni makaamaan pitkiksikin toveiksi tajuamatta asiaa lainkaan. En halunnut liikkua, halusin vain olla lamaantuneisuudessani.

Rakastan sinua. Rakastan aivan valtavasti. Tahtoisin pitää sinua hyvänä, pyöritellä sormiani niskavilloissasi ja hengittää tuoksuasi. Hukkua sumusilmiisi ja suukottaa. Mitään en maailmassa arvosta ja kunnioita kuten sinua. Olet pyhyys minulle. Puhtautesi kirvelee haavoissani, mutten voi olla nauttimatta joka hipusta sitä.