Rasvatyven ja rokkasumu

Hän sai pyytämäänsä välimatkaa. Se tuntuu yllättävän vähän pahalta.

En silti voi kieltää, etteikö kaivertaisi, kun tuntuu, että välillämme on kuin upottava harso. En saa otetta, tosiaan, sumun lailla on hän kauempana aina, kun astuu lähemmäksi.

Ehkä kuitenkin parempi näin, elämäntilanteet huomioiden. Ehkä tämä on meille molemmille armeliaampaa juuri tässä hetkessä, juuri tässä ajassa. Niin paljon on meneillään, niin paljon myllerrystä - minulla olisi aivan liian monta tilaisuutta laittaa kaikki päreiksi, jos joku olisi niin kovin lähellä minua näinä päivinä.

Tuntuu, että toistan itseäni eikä minulla ole uutta sanottavaa, siksihän en ole aikoihin kirjoitellutkaan. Ulappa kun tuntuu näyttävän kovin samanlaiselta jokainen aamu, jokainen ilta.

The needles are numbered so I'm writing you letters

Miten voikaan pää mennä näin sekaisin, miten voikaan se pään sekaisin meneminen sattua näin paljon sydämeen. Konkreettisestikin.

En mitenkään voi sanoa pitäväni tästä. Miten voisin, kun jokainen vaihtoehto, mikä minulla on, on huono, ja se, mitä tunnepuoleni halajaa, on se kaikkein huonoin, se, mikä tulisi minut melko varmasti tuhoamaan? Mitä hiitolaa se paljon puitu alitajuntani kuvittelee kuiskutellessaan korviini huonoja neuvoja? Haluaako se, että menen murskaksi?

Kohta olen siinä pisteessä, kun mikä tahansa tuntuu olevan parempi kuin tämä väännön tunne sielussa. Siinä pisteessä minulla olisi hyvä olla joku, jota käyttää laskuvarjona tai vastaanottavana patjana, tai voi tulla harvinaisen rumaa jälkeä. Benjihyppyjä kun harvemmin tehdään ilman köyttä. Tai sisalköydellä. Koska mitään tällaista ihmistä minun on vaikea löytää, on minun yritettävä pitää itse itseni hallinnassa. Siitä tulee vaikeaa enkä takaa mitään onnistumista.

Joka tapauksessa, olen päättänyt vaikka sitten kirjoittaa kaiken auki ja ottaa asian puheeksi asianomaisen kanssa. Siitä huolimatta, että seuraukset voivat olla pelottavia. Siitä voi seurata jonkinlaista kieroutunutta voitonriemua, halua manipuloida, hämmennystä, melkein mitä vain. Pahinta tässä on se, etten tavallisesta poiketen voi juuri ennustaa, mitä tulee tapahtumaan. Sieltä tosiaan voi tulla mitä mielenkiintoisin reaktio, tai sitten jotain liki reaktiotonta. Joka tapauksessa tilanteesta tullee minulle kiusallinen, ja todennäköisesti hermostuttava. Jos kirjoitan asiani valmiiksi paperille, saanen ne sanottua, vaikka kädet kuinka tärisisivät ja ajatus katkeilisi. Ja jos en pysty, voin aina jättää sen paperin.

Saas nähdä tuleeko tästä taas episodi "töksäytän hämmentäviä ja säntään pois". Yritän ajatella, että ihan sama. Parin viikon päästä sen sitten näkee mitä seuraa. Yritän olla hajoamatta hirveästi, tapahtui mitä tapahtui.

I can run from myself

Kirjoitan joka ilta niin kauan, kunnes päänsäryltä en enää pysty. Olen uneton ja laiminlyön niitä asioita, joita minun järkevänä nuorena pitäisi tehdä. Kuten läksyjen luku.
Kaikesta huolimatta nautin tästä tekemismerestä ja aivovirran viennistä. Siihen on ihanaa hukkua, ihanasti en ehdi ajatella, kun täytän pääni hötöllä. Se on kuin siunaus.

Mitä minä teen kun tämä on ohi? Ainahan minä jotain keksin, mutta varmasti jonkinlainen tyhjyys iskee. Tai sitten se pohja, kun ajatukseni saavat minut kiinni pakomatkani jälkeen, tunsinhan aavistuksen pudotuksesta jokin aika sitten. Aistin, että se saattaisi olla tulossa. En tiedä, mutta mahdollisuus on olemassa. En tiedä, kuuluisiko minun yrittää estää sitä. Toisaalta, jos otan siitä stressiä, niin sitten se ainakin tulee.

Harmaan päivän pohdintaa

Kiirettä pitää.

Käyn koulua ja silleen. Kuuntelen japanilaista perinnemusiikkia ja uppoan sumuisen käärmekaupungin tunnelmiin.

Sade kasteli minut tänään täysin. Nyt jalkani ovat kylmät ja nahkeat. Ulkona ilma on kosteaa, viileää ja raikasta. Mereltä nousi päivän aikana kolmesti sumu ja sade ainakin yhtä monta kertaa. Vielä ehtii useaan otteeseen.

Meressä on maagista alkuvoimaa. Se virtaa kuin ajatukset - vain pinnan laineet voi nähdä, mutta kun siihen tarpeeksi korkealta hyppää, saa kokea, mitä pohjavirtaus onkaan.

No the moth don't care if the flame burns real

Tä vain jatkuu ja jatkuu ja jatkuu.

En oikeastaan pistä pahakseni. Viihdyn puolitranssissa, mikä näkyy iskevän jo ajatuksesta hänestä. Olisihan se tietenkin positiivista, jos jotain tapahtuisi johonkin suuntaan, niin ei tarvitsisi elää epätietoisuudessa.

Kun katsoin itseäni peilistä, totesin, että olen aika riutunut. Se nauratti. Harmaat silmänympärykset, hiukan eksynyt katse.
Ruokahaluni on hävinnyt johonkin. Tai no, kyllä mulle nälkä tulee ja syön, mutta ei suuremmin tee mieli. Jos ei tulisi nälkä, voisin olla syömättäkin, heikottaahan minua nyt joka tapauksessa. Sekin on tavallaan hyvä olo.

Scandinavian Music Group kuiskii korviini ja minä hengitän valssin tahtiin.

Ajoittain pohdin, koska tyven hajoaa, koska lampeeni heitetään kivi, joka nostaa vesilasiin myrskyn.
Sitten ajattelen, ettei niin tarvitse käydä.

Mieleni kasvattaa oksia, sarvet ja sulkia. Siivetkin. Sammal kasvaa selkääni ja siihen nousee vanamonkukkia.

Ehkä minusta tulee menninkäinen mieleni metsään.

Ratiseva suhiseva kaupunki

Helsinki on jännä paikka.

En osaisi asua siellä, sillä aina kun menen sinne, minuun iskee hirveä menofiilis. Pitäisi koko ajan olla menossa ja surisemassa pitkin poikin, ja ennen kaikkea olla hirmu sosiaalinen. Menisin ihan sekaisin, kun arki ei siellä kuitenkaan olisi tavallista sosiaalisempaa. Tai ehkä alkaisin kävelemään ympäriinsä ja musta tulis se outo hyypiö joka on aina ulkona. Sekin vois olla ihan kivaa.

Mutta siinä ilmapiirissä on jotain mystistä. Sellainen kupliva, iloinen olo. Kuin lehmuksenkukat. Turku on sellainen oudon rauhallinen, mutta samalla jotenkin virittynyt, kun Helsinki kuplii, virtaa ja pyörteilee minkä kerkiää. Suvannoissakin on pohjavirtaus. Nautin siitä, vaikka pitemmän päälle se varmaan uuvuttaisi minut. On jännittävää, miten raikas melko saastainen kaupunki voi sydämeltään olla.

Helsinki tuoksuu seikkailulle, Helsinki tuoksuu rakkaudelle, Helsinki tuoksuu nuoruudelle. Hyvässä ja pahassa. Rakastan Helsinkiä, vaikka tykkään asua muualla.

Tai mistä sitä tietää, ehkä jossain vaiheessa päädyn sinnekin.