Kirjoitan joka ilta niin kauan, kunnes päänsäryltä en enää pysty. Olen uneton ja laiminlyön niitä asioita, joita minun järkevänä nuorena pitäisi tehdä. Kuten läksyjen luku.
Kaikesta huolimatta nautin tästä tekemismerestä ja aivovirran viennistä. Siihen on ihanaa hukkua, ihanasti en ehdi ajatella, kun täytän pääni hötöllä. Se on kuin siunaus.
Mitä minä teen kun tämä on ohi? Ainahan minä jotain keksin, mutta varmasti jonkinlainen tyhjyys iskee. Tai sitten se pohja, kun ajatukseni saavat minut kiinni pakomatkani jälkeen, tunsinhan aavistuksen pudotuksesta jokin aika sitten. Aistin, että se saattaisi olla tulossa. En tiedä, mutta mahdollisuus on olemassa. En tiedä, kuuluisiko minun yrittää estää sitä. Toisaalta, jos otan siitä stressiä, niin sitten se ainakin tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti