Sumu on ihanaa.
Sumu rauhoittaa. Sumu syleilee sydäntä ja saa mielen utuiseksi. Pehmentää kaikkea.
Tänään minulla oli hyvä päivä. Kerrankin olin nukkunut hyvin. Ajattelin, että voisin ihan piruuttani jatkaa samalla linjalla. Jos jaksan.
Olin ensi kertaa itämaisen tanssin tunnilla. Jopa oli hämmentävää. Luulin olevani melko tietoinen lantioni sijainnista ja liikuttelusta, mutta se osoittautui osittaiseksi harhaluuloksi. Vielä vaikeampaa oli hahmottaa, missä oma rintakehä meni. Siinä tuli myös käytettyä lihaksia, joilla en ole tehnyt mitään... Ainakaan kahteen ja puoleen, ehkä kolmeen vuoteen. Köh köh kröhöm. Sekin oli hämmentävää. Siis ko. lihasten käyttö, ei se, etten ole niitä käyttänyt. Siinä ei ole mitään outoa tai hämmentävää.
Nyt on selkä kipeä. Ja jalat. Mutta nuo johtuvat todennäköisesti siitä, että vaelsin pari tuntia pitkin kaupunkia selässäni ~puolen elopainoni painoinen reppu. Lievä liioittelu on mahdollista. Mutta liikaa siinä pakaasissa oli tavaraa joka tapauksessa. Odotan huomisaamua mielenkiinnolla. Toivottavasti en ole niin jumissa, etten pääsisi sängystä ylös. Tahdon hieronnan.
Sulin takkatulen ääreen tunniksi. Takka on ihana asia. Se tekee kodista erityisen kodikkaan. Siinä lämmössä on samaa turvaa kuin toisessa ihmisessä. Kun loimu porottaa yläruumista puita asetellessa, saa jokin osa aivojani ilmeisesti illuusion ihokontaktista siitä huolimatta, että tulen ja ihmisen lämpö ovat kuitenkin aika erilaisia.
Savun tuoksu on levinnyt huoneeseeni avoimen tuuletusikkunan kautta ja hyllylläni palaa punainen kynttilä. Juuri nyt nautin vähäeleisestä elämästäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti